PEURAN FILE
noin 1 kg peuran filettä
2 dl rypsiöljyä
1-2 rkl grillimaustetta
1 tl rosmariinia
1 kpl laakerinlehti
1-2 kpl valkosipulikynttä paloina
suolaa ja pippuria maun mukaan
Leikkaa liha poikkisyin noin sentin paksuisiksi pihveiksi. Nuiji pihvejä hieman ennen maustamista. Sekoita rypsiöljy ja mausteet keskenään ja lisää liha joukkoon. Anna lihan marinoitua vähintään muutaman tunnin tai mieluiten seuraavaan päivään. Kääntele lihaa silloin tällöin, jotta liha marinoituu tasaisesti.
Paista pihvit pannussa tai grillissä ja tarjoile lohkoperunoiden ja raikkaan salaatin kera.